Pyhä Sota
Henkisten perinteiden nauruntäyteinen itsetuhoinen pelastussuunnitelma
Puhutaanpa siis egosta
Ego on käsite, joka ymmärretään monilla eri tavoin. Jokaisella ihmisellä on eritasoinen käsitys omista rakenteistaan, niiden tarkoituksesta, niin kuin on jokaisella uniikki suhteensa näihin rakenteisiin. Juuri tässä suhtautumisessa on henkisyyden kulminaatiopiste. On monia henkisiä suuntauksia, jotka opettavat, että egosta tulisi päästä eroon. Pyhä Sota, josta kirjoitan tällä sivulla, voi kuitenkin muodostua itsepetolliseksi ansaksi, jos se ymmärretään väärin. Kun ihminen pyrkii muuttamaan itseään tavalla, jossa hän vastustaa joitain itsensä osa-alueita, hän luo tietoisesti tai tietämättään lisää konfliktia itsensä sisälle. Hän jakautuu useampiin itseihin, joista hän identifioituu mitä luultavimmin superegoon, joka on sodanpäällikkö – ideaali itsestä, jota ihminen kääntyy palvomaan, ja rankaisee itseään turhamaisuudessaam yltää kuvansa arvoiseksi, joka ei kuitenkaan tee häntä onnelliseksi.
Ego ei naura, paitsi pilkallisesti.
Eloonjääminen
Vahvat uskomukset, käyttäytymismallit, mielipiteet ja niihin investoidut tunteet saattavat näyttäytyä eri valossa, jos tarkastelee sitä, miten ne liittyvät eloonjäämisstrategioihin.
Elämän ja kuoleman hetkissä – tai hetkissä, joissa olemme tulkinneet tilanteen hengenvaaralliseksi tai muuten perusturvallisuutta uhkaavaksi – olemme luoneet selvitymisstrategioita ja uskomuksia, jotka vaikuttavat syvällä alitajuisissa rakenteissamme.
Kuoleman pelon kohtaaminen kaikilla niillä persoonan osa-alueilla, jotka ovat rakentuneet selviytymisvaiston varaan, vapauttaa näistä rakenteista ja käyttäytymismalleista.
Egosi tarvitsee ymmärtää, että kuolema ei ole todellinen uhka enää nykyhetkessä. Vaikka se olisi, mielellä on voima ylittää kuoleman pelko kokonaan.
Pyhän Sodan suurin voitto on kuoleman pelon kukistaminen, josta seuraa rauha ja luottamus, elämää rakastava vapauden ilo. Mutta kuolema on kohdattava. Kasvoista kasvoihin.
Kun ihminen on jo kuollut, onko enää muuta jäljellä kuin elämää?
Nautinto
Elämää suurempaa nautintoa ei olekaan. Egon nautinnolla en kuitenkaan tarkoita flowta, virtausta ja saumattomassa ihmeessä etenevää olemisen, tekemisen ja kommunikoimisen tilaa. Tämä on henkistä nautintoa, eikä se sulje pois fyysistä nautintoa, mitä keho voi tarjota.
Mutta ego pyrkii kompensoimaan henkistä köyhyyttä materialla – muodossa tai toisessa. Nautinto on aina sinun ulkopuolellasi ja se pitää sinut juoksemassa onnen perässä, korkeintaan pysähtymään rituaalin äärelle, jonka tarkoituksena on kohottaa nautinnon määrää. Silti tyhjänpäiväisyys ei pysähdy – ei kuulemaan, näkemään tai tuntemaan. Oma nautinto on lohtupalkinto siitä suuruudesta, johon jokainen voi liittyä hyväksyessään suhteensa luojana luomakunnassa.
Nautintoa jahtaavat tai itseä rankaisevat kärsimystä aiheuttavat rakenteet ovat todellakin vankila ja este elävälle elämälle. Juuri kärsimyksen kohtaamista estämään ne onkin suunniteltu. Ne ovat harhautusmekanismeja.
Rakenteista vapautuu, kun ei enää pakene, vaan kohtaa tunteensa ja ajatuksensa juuri sellaisina kuin ne ovat.
Jos vaihtoehdot ovat väliaikaisten aistinautintojen jahtaaminen ja hankalien tunteiden kohtaaminen, kummassa piilee vapaus?
Ihmissuhteet ja identiteetti
Miltä minä näytän? Miltä minä vaikutan?
Hyväksytäänkö minut?
Tulenko rakastetuksi?
Kaksi aiempaa kategoriaa voivat periaatteessa olla olemassa ilman toisiakin ihmisiä, mutta lapsi ei selviä ilman toisia ihmisiä. Ihminen joutuu sopeutumaan varhaislapsuutensa ja myöhemminkin elämässään sosiaalisen ympäristön ehtoihin. Tänä aikana omaksumme monia strategioita erilaisten tarpeidemme tyydyttämiseksi. Se näkyy identiteetissä, vuorovaikutuksessa, kiintymyssuhdemalleissa, kumppani- ja ystävyysvalinnoissamme.
Kun omaa sosiaalista elämää tarkastelee suhteessa eloonjäämiseen ja nautintoon, saatta sieltä löytyä mielenkiintoisia toistuvia kuvioita. Ego saa tyydytystä myös omakuvansa validoimisesta – tullessa nähdyksi haluamallaan tavalla. Tämä egon ”korkeampien tarpeiden ja tavoitteiden” ulottuvuus on monimutkaisempi aihealue, jonka tutkiminen alkaa identiteettikäsitysten tunnistamisesta eri tasoilla.
Mielenkiintoista myös kuinka sisäinen ja ulkoinen omakuva ja identiteetti liittyvät perustarpeiden täyttymisen peruskysymykseen – tulenko rakastetuksi ja hyväksytyksi? Vai hylätäänkö minut?
Erillisyys on uhka eloonjäämiselle.
Ego päättelee, että joukkoonkuulumisen voi ansaita.
Pyhän sodan tarkoitus on tehdä itse tekemäsi itsesi tekemättömäksi. Se alkaa persoonan rakenteiden tiedostamisesta ja hyväksymisestä. Sen jälkeen henkinen soturi taistelee itseään vastaan, toimiessaan tietoisesti omia tottumuksiaan ja uskomuksiaan vastaan. Tämän taistelun tarkoituksena on murtaa tämä oman olemisen kaavamainen vankila.
Oletko miettinyt, miksi ihmiset haluavat seota? Juoda itsensä humalaan, huumata itsensä, tanssia itsensä transsiin tai millä tahansa muulla tavalla saada itsensä oman tietoisen minänsä (DMN) ulottumattomiin? Ajattelen, että se on henkisen olevaisuuspuolen alitajuntaamme asettama vietti ja vaisto, joka palvelee tietoisuuden laajenemisen ja omaksutuista rakenteista vapautumisen päämäärää. Mitä sinä olet mieltä?
Pyhä Sota on siis täysin sekopäistä! Ainakin egon mielestä. Tarkoitus ei ole ottaa itseään ollenkaan vakavasti, vaan tarkoitus on surmata itsensä kaikista positiivisimmassa mielessä. Ainut virhe, mitä tässä sodassa voi tehdä, on se, että ottaa sen tosissaan. Vakavuus on egon tunnusmerkki. Soturit kuulostavat urheilta, voimakkailta ja vakavilta, mutta valaistumista tavoitteleva soturi ei voi suhtautua rakenteisiinsa arkkivihollisinaan, koska näin hän tekee niistä vain todellisempia. Soturi astuu oman kärsimyksensä pimentoon ja kuolemaan, mutta kävelee ulos elämästä pihisten.
Henkinen soturi rakastuu kuolemaan, koska kuolema ymmärretään elämän suurimpana ystävänä. Soturi tietää, ettei hän voi kuolla. Vain vanha kuolee, ja vanhan kuolema on uuden voitto. Eikä uudellakaan ole väliä, koska uusikin käy kohta vanhaksi. Kyllästyessään rakenteisiinsa, soturi tappaa taas itsensä. Onpas iloinen leikki!
Mitä tällä pelillä oikein saavutetaan?
Tämän itseensä kyllästyneiden aikuisten leikin tarkoituksena on opettaa irrottamaan identifioituminen egoon ja persoonaan – itsensä rakenteisiin. Mieli muovataan pehmeäksi ja joustavaksi, jotta mystiikkaan rakastunut utelias voi vapaammin tutkia ympäröivän todellisuuden, muiden ja oman olevaisuutensa luonnetta, mahdollisuuksia ja voimaa. Virtauksien viehtymystä, jota itsemurhaleikki opettaa. Pyhän Sodan tarkoitus on vapaus.
Pyhä Sota käy tehokkaimmin ankeuttajien ja kaikkien elämäsi kusipäiden seurassa, keksitpä tai veditpä heitä puoleesi mistä tahansa. Ymmärrä, että kaikkein suurin piinaajasi on sinun pelastajasi. Siitä, ketä henkinen soturi ei voi sietää, hän tekee rakkautensa kohteen, sillä vihollinen auttaa soturia vapautumaan itsensä vankilasta. Soturi ei täten toimiessaan kuitenkaan hylkää koskaan ydintään itseään. Hän ymmärtää, että ankeuttaja voi toimia vain vankilan puitteissa. Kun nämä rakenteet on tiedostettu ja oma voima valjastettu taas oikein, lakkaa ankeuttaja olemasta. Ei ole tarttumapintaa. Vihollisesta on tullut ystävä, ja jos se ei entiselle vihollisellesi kelpaa, kaikkoaa tämä ankeuttaja elämästäsi. Pyhä Sota on saavuttanut välirauhan, kunnes elämääsi astuu uusi vittupääksi pukeutunut pelastaja! Mahdollisuus, jota sinulle tällaisessa koulussa tarjotaan, on valtava lahja!
Sodassa opit tuntemaan itsesi
Henkinen soturi ei kuitenkaan paljasta itseään. Sota ei ole tarkoitus, vaan keino. Soturi on rauhan tilassa käydessään konfliktiin, jonka hän loihtii esiin joko itse tai joka on jo olemassa. Pyhässä Sodassa kaikilla on mahdollisuus voittaa.
Varoituksen sana
Sitä, mitä kuvaan tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla. Saamme jatkuvasti peilauksia – ja olemme joko kiitollisia tai katkeria oppimastamme. Pyhä Sota voi kuitenkin olla intentionaalista, ja silloin sitä voi harjoittaa tietoisesti seurassa, joka on riittävän tietoinen. Ystävä- ja romanttiset ihmisssuhteet voivat olla tarpeeksi turvallisia, jos kumpikin ymmärtää toisen arvon siinä, mitä toisen paljaaksi tekeminen mahdollistaa. Jos tätä peliä ei kuitenkaan tiedosteta, muuttuu se loukkaavaksi ja ilkeäksi toisia kohtaan. Punnitse myös sydämessäsi ovatko motiivisi puhtaat. Sillä henkinen soturi ei tahdo pahaa.
Lukusuosituksia
Erityisen huumorintäyteistä on ollut lukea ja kuunnella Carlos Castanedan kirjasarjaa Don Juanin opetukset. Noituuden opettaja paneutuu sanatarkasti henkiseen soturiperinteeseen ja sen ydinilmiöihin yrittäessään houkutella analyyttisen ja järkeilevän akateemikon ulos mielensä ja persoonansa jäykistä rakenteista! Kirjat menevät todella syvälle mystiikkaan, magiaan ja todellisuuden luonteeseen. Mitä vahvin lukusuositus!
Toinen itsensä tappamiseen perehtyvä teos, josta olen tietoinen, on Elisabeth Haichin Vihkimys.
Kannattaa tutustua shamanismiin, noituuteen ja ikivanhoihin soturiperinteisiin. Olen varma, että sieltä löytyy materiaalia, joka ei sääli ihmistä yhtään.
Finnish 
English