Varjotyöskentely
Kuinka ”ylittää” rakenteet, uskomukset ja tunteet, jotka rajoittavat osallistumista elämään autenttisuutena itsenään?
Rakkaus on ainoa vastaus.
Jos et ole itsellesi rakastavaa seuraa, et pääse pitkälle.
Et myöskään ottamatta täyttä vastuuta valinnoistasi!
.Rehellinen tietoisuus on tiesi.
Self / Itseys / Autenttisuus
Kun kirjoitan Ensisijaisesta Suhteesta, viittaan sillä suhteeseen Itseyteen, tai Selffiin (eng. Self). Puhun mieluummin Suhteesta, kuin jostain helposti erilliseksi tulkittavasta Selfistä. Self ei koskaan ole erillinen, mutta koska siitä voi puhua käsitteenä, sen käsitteellistämätön todellisuus saattaa hämärtyä järkeistäjälle. Autenttisen Itseyden laatu erottuu nimenomaan tavassa suhtautua todellisuuteen. Tämä utelias suhtautumistapa on ainoa väylä elämän suurimpiin mysteereihin, kuin myös ainoa edellytys onnistuneeseen varjotyöskentelyyn. Kun käsittelen nyt persoonan tason terapiaa, riittää meille kapeampi ymmärrys Itseydestä, ja sen avaamista porteista, sillä Suhde itse opettaa Itsestään, henkilökohtaisesti. Et tarvitse siihen laisinkaan sanoja. Mutta saatat tarvita vinkkejä sanattomaan tilaan pääsemiseksi. Uppoudumme tämän sivun lopussa transpersonaaliseen ulottuvuuteen. Riittäköön meille siis toistaiseksi ymmärrys Selfistä tietoisena ja koherenttina tasapainotilana kaikkien olevaisuuden puolien kanssa.
Varjotyöllä (shadow work), tarkoitetaan sen alueen tutkiskelua, jonne hautautuvat traumamme ja patoamamme asiat ja niihin sitoutuneet energiat ja tunteet. Nuo asiat ovat enemmän tai vähemmän voimakkaita, riippuen siitä, kuinka voimakkaita energioita kokemuksiin sitoutuu. Niille tyypillistä on, että nämä asiat on toiseutettu, ja erillistetty – laitettu mielensisäiseen laitokseen, jossa niitä käsitellään erityistapauksina – irrallaan muusta. Samalla, kuin tämä on varjon muodostumisen edellytys, se on myös sen ainoa ongelma. Inkluusio ja hyväksyntä ovat siis ne työkalut, joilla solmut aukeavat! Sinun ei tarvitse tietää kovinkaan paljoa. Voit olla utelias. Voit olla avoin, myötätuntoinen ja kuulias sille systeemillesi, johon, ja josta käsin ajoittain olet joko rauhaisasti tai kiihkoisasti vuorovaikutuksessa itseesi ja ympäröivään todellisuuteen.
Sisäinen työskentely tehostuu huomattavasti ympäristöissä ja elintavassa, joissa voidaan kokea turvaa, ja luottamusta, sillä varjoon heitetyt ja hylätyt osat kokevat pelkoa, epätoivoa ja epäluottamusta sitä persoonaa kohtaan, jota elät, kuin myös elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Sinua on kohdeltu kaltoin, ja olet kohdellut itseäsi kaltoin, kuitenkin pääosin parhaimpasi mukaan – niin itsesi arvostamisessa, kuin halveksumisessa. Nämä fragmentit eivät ole tulleet kuulluiksi, eivätkä nähdyiksi, ja lymyävät sen vuoksi varjoissa – odottaen vapautustaan osaksi Itseydessäsi vallitsevaa kokonaisuutta, tasa-arvoa ja harmoniaa, Mitä sinä olet. Mikä kiitollisuus olla yksi, eheä itsensä, eikä vieras itselleen! Vain täältä käsin voidaan parantaa. Parantaminen virtaa kokonaisuudesta osiin. Ja kokonaisuus laajenee aina, ja ikuisesti.
Vetovoima osien ja kokonaisuuden välillä on väistämätön.
Vain kunkin tahto manipuloi tätä kohtalon matkaa.
Siksi sirpaleet nousevat esiin, ja se on oikein.
Se on hyvä.
Itse asiassa prosessin vastustaminen on suoranainen voimannäyte!
Eiköhän sen kamppailun voisi jo lopettaa?
Sisälle katsomisen pelko
Kuka sinä olet?
Se, miten koet vastauksen tuohon kysymykseen, vaikuttaa merkittävästi halukkuuteesi katsoa sisäänpäin – mielen syvyyksiin, itsesi ytimeen, elämän tapahtumiin ja siihen valtavaan määrään oppimateriaalia elämässä, mitä olet sekä omaksunut, että vältellyt näkemästä, mutta johon olet joka tapauksessa reagoinut, ja minkä pohjalta olet elämässäsi tehnyt valintoja. Jos olet vältellyt kohtaamasta todellisuutta, mikä sinua on estänyt?
Kun harhaminä katsoo sisälle, ei pimeydelle näy pohjaa. Ei loppua kaaokselle, ei merkityksettömille silloille asioiden välillä. Sinussa operoi kaksi ajattelijaa. Toinen on luontainen, harmonian periaate, toinen kaaoksen – vain koska sitä ei ole vielä tuotu Valoon. Valolla tarkoitan kokonaisuutta, ehyttä ja ristiriidatonta tilaa. Varjo puolestaan on kaikkea sitä, mitä ei ole osattu sovittaa osaksi sitä kaikkea. Sen merkitys on hämärtynyt, minkä vuoksi mieli torjuu sitä.
Valon tila on parantava rauhan ja turvan tila. Sen sijaan jatkuva stressi, kiire, varuillaanolo ja turvattomuus pitävät sekä psyykkeen että kehon jännitystilassa. Se voi tehdä sinut varsin tietoiseksi jostain asioista, mutta syvätason työ edellyttää tilaa, ja rauhaa, turvallisia ihmissuhteita ja valinnan elää autenttisesti. Positiivinen asennemuutos itseä kohtaan on edellytys, sillä jos ihminen näkee itsensä surkeana, voimattomana, pahana, syyllisyyden kalvamana, häpeällisenä – ehkä toisin sanoen – sisäisesti rumana, muuttumattomuuden toivottomuudessa, miksi hän haluaisi edes katsoa sisäänsä? Eihän sieltä löydy edes mitään uutta? Ei sillä ole mitään väliä. Korkeintaan lisää pahaa ja surkeutta, ”joka jo olen”. Näin puhuu varjo, ja mielen päätös olla näkemättä. Näin puhuu torjuttu osa itsestä. Pelko, joka ’pimeyden’ kohtaamiseen liittyy, on loppujen lopuksi seurausta vain identiteettiongelmasta ja/eli vääristyneistä uskomuksista elämää ja itseä kohtaan, uskomuksista, jotka on oikeutettu oikein tai väärin tulkituilla elämänkokemuksilla. Pimeys juontuu ratkaisemattomasta ongelmasta ja jännitteestä, ja kuvastaa hyvin tarkasti mielentilaa, joka on eksynyt nykytodellisuudesta. Se, mille ei ole olemassa ratkaisua, olisi absoluuttista pimeyttä. Ehkäpä lopullisessa mielessä, pimeys on vain harhaa, sillä jos kaikki on mahdollista, on se, minkä mieli tuomitsee ja leimaa itsensä ulkopuolelle, varjostettu tietoisuuden ulkopuolelle, ja siten siitä tulee mustaa. Se, mikä ei seuraa mitään varteenotettavaa logiikkaa on kaaosta, ja on oikeutetusti pimeyttä. Tärkeää on kuitenkin tiedostaa, että mielen päätös olla näkemättä koristelee pelottavaksi kaikki kuvat ja kokemukset, vähättelemättä ollenkaan kokemusten kamaluutta. Todellisen Itsesi ei kuitenkaan tarvitse puolustautua ollenkaan. Pelko ei kumpua sieltä, vaan vain siitä, mikä ei ole ikuista, ja täten erillistä.
En ole tarinani ihminen,
mutta olen ollut vastuussa jokaisesta valinnastani.
Minä olen tahtonut näin.
Traumatisoitumiseen liittyen valinnat, joihin viittaan, ovat hämärtyneestä harkintakyvystä käsin tehtyjä. Ne liittyvät haavoihin suhteessa elämään, eli myös itseensä ja toisiin. Haavat puhuvat sinulle pimeydestä, vaikka todellisuudessa pimeyden takaa löytyy vain Valo, Rakkaus ja Rauha, sillä juuri sitä todellisuutta jotkin vaikuttimet meissä vastustavat. Ja joissain tapauksissa niin on hyvä, sillä rakkauden kipeät osat meissä vastustavat kaikenlaisia tarinoita Valosta, Rakkaudesta ja Rauhasta, identiteettinä tai kokemuksena. Sen todellisuus ei ole tarina, mutta siitä puhujat – keitä he ovat? Tarinoita itsekin? Autenttisuus ei silti tuomitse tarinoita, mutta se ei myöskään lämpene illuusioille. Autenttisuuden vastustaminen juontuu nk. Alkuhaavasta – ensimmäisestä ja syvimmästä viillosta, jolla todellisesta itseydestä on vieraannuttu – millä ei ole ollut mitään todellista vaikutusta. Sillä siinä missä trauma ymmärtää itsensä muuttumattomana, epätoivossa, terveys sinussa loistaa muuttumattomassa luottamuksessaan. Sen on vain annettava ilmentyä. Se on täydellisen yksinkertaista. Rauhakin on sitä vakaampi, mitä tietoisemmin pystyt pysymään itsessäsi sillä matkalla, jolla varjot tulevat kääntymään sinua vastaan, ja sinä valitset uudelleen. Miksi enää häpäistä itseään sisäisesti?
Se, mikä sinussa on totta, on aina ollut, ja aina oleva
Täydellinen, eheä, Yksi
Viattomuus monikokonaisuudessaan!
Kun uskot, luotat, ja hyväksyt, että sinun perimmäinen todellisuutesi on puhdas ja virheistä vapaa, riippumatta siitä, millaisia kauheuksia olet elämässäsi tehnyt tai kokenut, tai miten kuinka tahansa kamalasti mielesi sinua simputtaa, voit kenties sallia tietoisuutesi laskeutua kuuntelemaan Itsesi lempeää sointia. Muistaessasi sen, on sinun helpompi katsoa pimeydessä piileskelleitä ihmiselämän ihanuus- ja kauheuskokemuksia myötätuntoisesti ja armollisesti. Enää ei tarvitse piilotella todellisuudelta, ei itseltään, ei vapaudessa, vaan syleillä itseksesi kaikki palasesi ja sirpaleesi – sillä todellisuutesi, sisäinen rakkautesi, vain laajenee ja laajenee persoonasi jokaiseen soluun. Siksi aikaisempi strategia hylätä on korvattava hyväksynnällä ja inkluusiolla.
Se ei jätä ketään pois, ei hylkää, ei jätä jälkeen, vaan parantaa kaiken eheäksi kokonaisuudeksi.
Sinä olet Valo, Rakkaus ja Rauha.
Jos olet sekaisin, et voi navigoida labyrinttia!
Vielä viisauden sana ennen viidakon pimentoa
Sisäinen perfektionisti, eli arvottomuus, eli tarkoituksettomuus, näkee varjotyöskentelyn keinona tavoittaa sisäinen ja/tai ulkoinen moitteettomuus. Se on tarpeetonta. Korkeimmillaan se edustaa tarvetta, joka kumpuaa todellisen tarkoituksellisuuden puutteesta elämässä. Ihmiselämä on rajallinen, ja rajallisuus on epätäydellisyyttä. Se on täysi kulmikkaassa konstellaatiossaan. Täydellisyyttä ei löydetä täältä, vaan se on jo olemassa – juuri nyt, luomakunnan sellaisuutena tässä hetkessä, ja äärettömässä todellisuuden luonteessa, joka lepää täydellisessä järjestyksessään tässä ja nyt. Täydellisyys yksilöllisellä tasolla sen sijaan määrittyy sen mukaan, mitä ihminen on luomassa ja tavoittelemassa. Tarkoitus ja päämäärä määrittävät keinotekoiset käsitteet oikein ja väärin. Eikä kyse ole edes oikeasta ja väärästä – vain siitä, palveeleeko mikä tahansa asia omaa polkua vai ei. Ykseys ja/eli johdonmukaisuus on oman polun tunnusmerkki. Jos sisäinen työ auttaa siinä, se on mitä merkityksellisintä. Siksi sisäiseen työhön liittyy sama viisaus kuin ulkoisiinkin muutoksiin.
Minkä on omassa elämässä muututtava, jotta uusi tulisi mahdolliseksi?
…
Mitään tehokkaampaa keinoa tämän selvittämiseksi ei ole, kuin lähteä rohkeasti muutoksen suuntaan.
Vastaa elämän kutsuun!
Menneisyys kyllä vastustaa.
Kysyy vielä…kerran ja ikuisesti
”Nousetko varmasti laivaan?”
Sitäkö tahdot`?
Ja vahva antaa kyyneleet
Ja Tuli kuivaa!
Mestari lepää ilman draamaa.
Polunpäät ja triggerit
Mieli viestii jatkuvasti. Yksi viestinnän väylä on projisoiminen. Kun mieli heijastaa ihmisiin asioita, joita heissä ei välttämättä ollenkaan ole, on kysymys joko harhautuksesta tai alitajunnan tietoiseksi tekemisestä. Viestejä saadaan myös unissa, ja koko elämä, itse asiassa, tuntuu vastaavan joihinkin ehkäpä tiedostamattomiinkin kutsuihimme – tuoden luoksemme asioita, kenties toistuvasti, jotka mahdollistavat sen tiedostamisen, millaisia tietoisia tai tiedostamattomia vaikuttimia meissä itse asiassa liikkuu. Jos olet kuullut vetovoiman laista, viittaan nyt siihen verrattavaan ilmiöön. Jos ihminen osaa olla rehellinen itselleen, tunnistaa hän kyllä, miten elämä puhuu hänelle. Silloin kyseessä on jokin varteenotettava asia, mutta ihminen voi myös kaikessa viisaudessaan yksinkertaisesti harhailla menemään, mikä on loppujen lopuksi intentionaalista itsensä sumuttamista. Jos jokin tietty asia toistuu, on sitä jo korkea aika tarkastella myötätuntoisessa uteliaisuudessa. Mutta sillä ei nyt ole niin väliä, ajatteleeko, että universumi vastaa ”tilauksiin” paljastaen herkkäluontoisia tai vankkoja salaisuuksia, toiveita, unelmia sekä sabotaasiyrityksiä, vai että sattumankaupalla syntyneet tilanteet yksinkertaisesti tarjoavat mielellesi mahdollisuuden heijastaa sisältönsä maailmaan, ihmisiin ja asioihin. Joka tapauksessa, tuo sisältö kulkee kanssasi nyt, ja sinä olet sen kanssa tekemisissä.
Polunpää on löydetty, kun tietoinen mieli on saapunut johonkin risteyskohtaan. Se voi olla sisäinen tai ulkoinen konflikti, mutta joka tapauksessa ihminen triggeröityy, kun ulkoinen ja sisäinen todellisuus eivät kohtaa. Täten tuodaan näkyväksi valinnan paikka. Mahdollisesti se peilaa sen, että on olemassa kaksi keskenään ristiriitaista päätöstä, eikä päätöstä ole vielä tähän mennessä muutettu. Sinun on tehtävä päätös, koska muuten mieli tulee kysymään ikuisesti, miten suhtaudut tilanteisiin. Ja jos haluat rauhaa, on sinun tehtävä päätös, joka mahdollistaa ymmärrystä, sillä ymmärrys pyytää tietoa, ja kuvastaa rauhan periaatteita. Hämmennyksen tilassa ei kuitenkaan ole olemassa mitään tiettyä suuntaa – on vain tietynlainen määrittämätön tai ehkä myös tunnistettavissakin oleva tunne tai kaavamaisuus vain – jokin, joka pysäyttää tarkastelemaan tarkemmin, tai pakenemaan kahta kauheammin. Kysytään valintaa. Tarkoitan tällä sitä, että tietoinen mieli aivan kuin seuraa jotain polkua tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei pysty enää etenemään tutkiskelussa pidemmälle. Näissä kohdissa ihmisen kokemuksen valtaa jokin ylitsepääsemätön tunne tai heikompi tai vahvempi intuitio siitä, että se, mikä tuntemattomassa odottaa, on merkityksellistä. Kiitä itseäsi, jos löydät itsestäsi rohkean luottamuksen antautua sitä kohti! Luvassa on valtavasti elämää ja oivalluttavaa todistettavaa! En kuitenkaan voi kuin korostaa turvallista seuraa alitajuntaan sukeltamisessa, jos koet vielä suhteellisen heikkoa emotionaalista kannattelua itsessäsi.
Jos et ole itsellesi hyvää seuraa, et pääse pitkälle. Ja vaikka olisitkin, oletko tarpeeksi vahva (itsessäsi/myötätunnossasi) kulkemaan tien suojausmekanismiesi tuolle puolen yksin?
Ehkä olet!
Tunteet
Polunpäät voidaan tunnistaa (usein, ehkei kuitenkaan aina, myös) tunteista. Tarkoitan nyt tietenkin tunteita, jotka ovat laadultaan jotain, mitä yleisimmin kutsuttaisiin negatiivisiksi. Tosin positiivisetkin tunteet voivat kätkeä alleen tuskaa – sen tunnistaa siitä, onko ilossa rauhaa, sillä rauha on suurin. Rauha on kokonainen, joten rauhasta kumpuava ilo, äänetöntä.
Mutta miksi nuo tunteet ovat niin epämukavia? Väittäisin, että ainakin osittain siksi, että niiden vastustaminen on kamalaa. Ja toinen tekijä tuskallisuudessa on tietenkin se kipu, mitä ei ole vielä tehnyt selväksi itselleen. Mitä sitkeämpi tunne on, sitä voimakkaammin psyyke suojelee sinua. Miltä se suojelee sinua? Sepäs onkin sinun tehtäväsi selvittää. Siitä polun seuraaminen alkaa, eikä edistystä tapahdu tietämällä. Ainoastaan kysymällä ja hyväksymällä. Tunne puhuu sinulle. Koko systeemisi kertoo sinulle jatkuvaa tarinaa. Se kertoo sinulle koko elämänsä. Ja lahja on suuri ottaessasi sen vastaan.
Tiettyyn pisteeseen saakka sinua voi auttaa, jos pystyt järkeilemään tunnemyrskysi syyt harhoiksi. Selvennetäänpäs tätä hieman. Ne osat sinussa, jotka tarjoavat tietoisuuteesi tunteita eivät tietenkään ole sitä mieltä, että kyseessä on harha. Voi olla, että tunteet hälyttävät sinua jostain todellisestakin. Todellisia uhkatilanteita on olemassa, mutta ehkä silti useimmissa tapauksissa pelko ja terve arviointikyky sekoittuvat keskenään menneisyydestä opittujen tarinoiden kautta. Perimmäinen Todellisuutesi ei pelkää. Se ei kykene siihen. Pelko johtuu aina hämmennyksestä, vaikka voi puhua todellisten huolenaiheiden puolesta. Järkeily voi tarjota sinulle sekä etäisyyttä että turvallisuuden tunnetta siinä, ettei tunteen viesti ole välttämättä aiheellinen, mutta asian mitätöiminen järkeilyn kautta ei auta sinua kommunikoimaan kokemuksen kanssa. Nämä fragmentit, tai osat, jotka kantavat traumamuistoja, voivat tarjota sinulle varsin merkityksellistä informaatiota. Ne opettavat sinulle mm. rajoista, rakkaudesta, itseilmaisusta, oikeudenmukaisuudesta, myötätunnosta ja armollisuudesta – kokemuksien kautta, joista edellämainittuja laatuja on mitä luultavimmin puuttunut. Mutta ennen kaikkea, haavojen eheytyessä, vapautuu systeemissäsi enemmän tilaa olla aito itsesi, sekä vapautuu kaikki puolustautumiseen sijoitettu energia johonkin, nyt, rakentavampaan toimintaan.
Kommunikaatio on avain matkalla alitajuntaan ja parantamisen/eheytymisen edellytys. Se on matka, joka päättyy siihen, mikä on aina ollut. Tarkoitan kommunikaatiolla nyt sitä, että tunnistat ja tunnustat itsellesi ja/tai muille sitä, mitä sinussa liikkuu. Mitä ajattelet, mitä tunnet, mitä koet? Kommunikaation tulisi olla hyväksyvää ja myötätuntoista, uteliasta ja kunnioittavaa, pelotonta ja rohkeaa. Miksi säälisit itseäsi? Täten tunteiden kerrokset alkavat häivyttyä ja on mahdollista päästä kokemuksen ytimeen. Traumaattisten tunnekokemusten uudelleeneläminen voi olla varsin tuskallista, muttei koskaan yhtä tuskallista, kuin mitä tunne sinulle uskottelee. Voidaan sanoa, että mitä intensiivisempi tunne, sitä suurempi vapaus odottaa ”kuoleman” toisella puolella. Jos rakastut tämänkaltaiseen kuolemaan, olet jo voittanut pelin! Rakastat itseäsi. Haluat olla kokonainen. Yksinjääminen on kaikista tuskallisinta, mutta kun vierailet alitajunnassa, et ole yksin – et ensinnäkään ole enää se ihminen, joka traumatisoitui, vaan tarkastelet itsessäsi jotain, joka kaipaa apuasi. (kts. jälkempänä Self). Kun vierailet kokemuksessa kannatellussa tilassa – joko itsestäsi kumpuavassa rakkauden ja hyväksynnän tilassa tai jonkun toisen avustamana – on sinun mahdollista vapautua trauman otteesta, ja palauttaa psyyke nykytodellisuuteen. Jos olet turvallisessa tilassa, ei sinulle voi käydä mitään pahaa, sillä elämästäsi kaikista eniten välittävä systeemisi pitää siitä huolen. Se on Rakkaus, joka sinä olet kaikkien linnoitustesi ytimessä.
Mutta ensin sinun on pystyttävä kommunikoimaan luottamus traumalle.
Sitä on mahdotonta valehdella.
Se tapahtuukin vasta, kun ihminen on sisäisesti valmis
ja/tai ulkomaailma on tarpeeksi turvallinen.
Projisoiminen
Huomaan ainakin itse, että kun en ole itsessäni – tai keskuksessani – mieleni alkaa värittämään maailmaa ja ihmisiä erilaisilla tarinoilla. Kun en ole läsnä todellisuudessa, ja olen astunut harhaan, näen harhoja joka puolella. En ole kokonainen, ja sen vuoksi jakomielitautisuuteni tarttuu kaikkeen, mitä katson. Olen kadottanut todellisuuden näkyvistäni. Kuulen ihmisten puheissa sävyjä, joita niissä ei ole. Tulkitsen asioita negatiivisessa – tai yltiöpositiivisessa valossa. Ajattelen yksinäisyydessäni ihmisistä asioita, jotka ovat täyttä valhetta. Ja näen tarpeeni ja pelkoni heijastuvan ihmisiin. Miksi mieli tekee näin? Miksi ihminen tekee näin? En ajattele, että se missään nimessä olisi sairaus. Se on seurausta fragmentoitumisesta.
Tarpeiden suhteen voi olla, että jos mieli tarjoaa mielikuvia tarpeiden täyttymisestä, ja se vaivaannuttaa sinua, on sinun ehkä hyvä tarkastella suhdettasi tarpeisiisi. Jos tarpeesi eivät täyty, etkä pääse niiden merkitykseen käsiksi, mieli keksii jonkin toisen kanavan niiden täyttämiseksi. Erilaiset perversiot voivat syntyä tätä kautta, kun osa itsestä tahtoo jotain ja osa kieltää sen. Transpersoonallisuudessasi sinulla ei kuitenkaan ole tarpeita. Vain ihmisellä on, jota luot korkeammasta olevaisuuspuolestasi käsin.
Jokainen etsii vain Itseään.
Korkeinta mahdollista itsensä ilmentymismuotoa.
Se on jumalallinen, transpersonaalinen, henkinen,
yliveto.
Sen rauhaisassa merkityksessä.
Sillä mitään ei puutu.
Projisoiminen voi kertoa tarinan siitä, kuka on syypää itseydettömyyteen/erillisyyteen/pahaan oloon. Vain reaktiiviset valinnat ovat syypäitä siihen. Jokainen etsii vain itseään, mutta kun varjo puhuu, se heijastaa itsensä toisiin – tällä harhautetaan siitä ilmiselvästä tosiasiasta, että sinä ajattelet ajatuksiasi. Eksyessään alitajuntansa uneen, ei ihminen välttämättä havahdu siihen, että hän ei itse asiassa ole itsensä. Siten alitajunnan kohtaamisesta tulee mahdotonta. Varjo tekee itsensä näkyväksi maailmassa, mutta vain yksilön tietoisuudelle itselleen, tekemällä ympäröivästä todellisuudesta pohjan maalauksilleen. Mieli voi sitten alkaa jäsentämään maalauksiensa sisältöä, mutta kuka sitä todistaa? Projisointi ei siis ole mikään väärä tai paha asia, kun se nähdään tällä tavalla. Se on yksinkertaisesti valheellista, ja epärakentava mielentila. Miten siis erottaa egon höpötys ja alitajunnasta kumpuava näytelmä toisistaan? Mikä siis on projisoimisen tarve? Mikä sen funktio? Projisoinnin suurin ongelma on, että se ei kommunikoi toisien kanssa, vaan vain ja ainoastaan oman sisältönsä kanssa. Siten se voi ylläpitää harhakuvitelmiaan. Siten sen on tarkoitus eristää ja torjua todellisuutta – heijastamalla maailmaan todellisuutta, jota itse haluaisi nähdä. Kun mieli heijastaa tilanteisiin menneisyyden tapahtumia, se kysyy piilokielellä: Kuka sinä olet? Toimitaanko niin kuin ennenkin? Hyvin selkeästi mieli paljastaa tilansa: En tiedä, kuka olen. Vain trauma puhuu näin – tai toisin sanoen, liian pitkälle viety omaa tahtoa/kokonaisuutta vastaan eletty elämä. Projisoinnin kautta tilanteisiin orientoituvien elämää voitaisiin kuvailla sisäisenä teatterina jaetulla näyttämöllä. Menneisyydestä opittu tuodaan nykyhetkeen, mutta mikä siitä on todella siinä? Entä mitä siitä todella haluaa enää tuoda näytökseen? Kuten jo mainittu, projisointi voi liittyä täyttymättömiin tarpeiisin, tai kroonistuneisiin pelkoihin, joita ihminen elää mielessään. Täsmähoito projisoimisen loppumiseen on autenttinen kommunikaatio, sillä kohtaaminen palauttaa erillisen mielen takaisin jaettuun todellisuuteen. Projisointi johtaa moniin nk. mielensairauksiin, niissä tapauksissa, kun häpeä omista ajatuksista johtaa sietämättömään ristiriitaan, joka yritetään piilottaa ja kätkeä. Tätä hoidetaan superonnistuneesti mm. avoimen dialogin menetelmin, jossa terveyttä ei määritellä, vaan ”potilaan” kanssa käydään tuomitsemattomaan, kunnioittavaan ja avoimeen dialogiin.
Se on samaa.
Molemmat kieltävät menneisyydestä vapaan nyt-hetken.
Todellisuuden.
Projisoinnin funktio on siis kaksisuuntainen: toisaalta se tekee näkyväksi, mutta toisaalta se kätkee ja pitää etäällä. Projisointi on siis ensisijainen harhautusmekanismi, kuten esimerkiksi hyvin selkeästi nk. Tuomarin tapauksessa. Tuomari aloittaa toimintansa projisoiduista ajatuksista, sanoen ne mahdollisesti ääneen.
Osat ja fragmentit
Suojelivat ja suojeltavat
Managerit
”Osia, jotka pyrkivät operoimaan systeemiä tavoilla, jotka minimoivat karkoitettujen aktivoitumisen (mahdollisuuden).”
Exiles, karkoitetut
”Osia, jotka ovat eristyneet systeemin sisälle oman turvallisuutensa takia tai muun systeemin suojelemiseksi.”
Firefighters, Palomiehet
”Osia, jotka toimivat heti karkoitetun aktivoituessa rauhoittaakseen karkoitettuja tai harhauttaakseen systeemiä niiltä (dissosiaatio).”
Managerit
Pomon ääni, vaan kenen sydän?
Terveet managerit ovat tärkeitä osia, sillä ne välittävät hyvinvoinnista ja elämänlaadusta. Järjestelijät pitävät elämäsi liikkeessä. Ne muistuttavat sinua mm. hyvästä ruokavaliosta, liikunnasta, sosiaalisista suhteista, ulkonäöstä, harrastuksista, työskentelystä ja erilaisista vastuista, mitä sinulla saattaa olla omassa elämässäsi tai muiden elämissä. Managerit siis toimittavat jotain tehtävää. Ne ovat funktionaalisia osia ja voivat olla varsin kekseliäitä. Ongelma managereiden osalta syntyy silloin, kun ne ohjaavat elämää, eikä ihminen osaa pysähtyä tai rauhoittua, eikä mukautua toimintamalleissaan, vaan jatkaa elämäänsä toimeliaassa vankilassaan. Tekeminen varmistaa jatkuvan harhautuksen syvemmältä olemiselta ja läsnäololta, jossa karkoitetut saisivat mahdollisuuden pintautua. Kuka elää sinun elämääsi?
Esimerkkejä aktiivisista manageristrategioista:
-
- Toisten miellyttäminen/palveleminen
- Kuinka muuten hylkäämistraumaa välttelisin, kuin ostamalla toisten hyväksyntää?
- Oikeasti vihaan sitä näytelmää, mutten uskalla olla oma itseni
- En voi ilmaista tarpeitani suoraan, joten toivon, että toimimalla oikein ne täyttyvät
- Kuinka muuten hylkäämistraumaa välttelisin, kuin ostamalla toisten hyväksyntää?
- Pelastaminen
- olin lapsena riippuvainen vanhemmistani ja sisaruksistani. Elän edelleen selviytymiskamppailua kaikkien apuatarvitsevien kanssa. Sillä aivan kuin en itsekään selviä yksin, eivät hekään selviä ilman minua.
- tämä on tosiasia, mutta tarkoitan tällä nyt sitä emootioiden ja tarpeiden epätodellisuudentajuisuutta, joka tähän sekoittuu.
- olin lapsena riippuvainen vanhemmistani ja sisaruksistani. Elän edelleen selviytymiskamppailua kaikkien apuatarvitsevien kanssa. Sillä aivan kuin en itsekään selviä yksin, eivät hekään selviä ilman minua.
- Perfektionismi/sisäinen kriitikko/tuomitsija
- Ulkoisen elämän täydellisyyden kautta lunastan itselleni rakkautta.
- en pysty rakastamaan sitä, mitä teen, sillä rakkaus on vasta maalissa.
- siispä minulla on aina täydellinen meikki, ja puhdas auto
- tai olen ideologiassani kääntynyt johonkin korvaavaan minäkuvaan, jonka turhamaisuutta palvon sielullani. Kts. Henkistäjä
- kehoni on oltava täydellinen, vaikka se kuihtuu tässä elämässä mitä luultavimmin kuitenkin
- Ajatteluni on oltava täydellisen johdonmukaista,
- sillä muuten en ole mitään
- En voi hyväksyä vähempää, kuin mihin kerran ylsin ja kykenin
- Ulkoisen elämän täydellisyyden kautta lunastan itselleni rakkautta.
- Kontrolli
- En siedä epävarmuutta, enkä tuntematonta. En luota elämään enkä ihmisiin.
- Jos päästän irti, kaikki hajoaa! Koska olen yksin.
- Sabotaasi/pessimismi
- Kun epäonnistun omasta tahdostani, en ainakaan pety oikeasti.
- Minun ei myöskään tarvitse tunnustaa todellisia tarpeitani ja unelmiani, ja tehdä jotain niiden eteen.
- voin itse asiassa vain antaa tilaisuuksien lipua ohitseni
- Ylisuorittaminen / jatkuva tekeminen / kiire
- Pystyn mihin vain. Minun olotilallani ei ole mitään väliä. Olen oppinut selviytymään. Ja selviydyn tästäkin!
- kunnes vedin itseni burnouttiin! Mutta se oli vain arviointivirhe!
- nyt ylisuoritan henkistä kasvua!
- olen jo rakentanut vedenpitävän terapiaminän!
- nyt ylisuoritan henkistä kasvua!
- kunnes vedin itseni burnouttiin! Mutta se oli vain arviointivirhe!
- Pystyn mihin vain. Minun olotilallani ei ole mitään väliä. Olen oppinut selviytymään. Ja selviydyn tästäkin!
- Kompulsiivinen huolehtiminen
- Kun huolehdin muista, ehkä minustakin joskus huolehditaan!
- opin sen jo lapsena!
- en itse asiassa tiedä, kuka olen ilman rooliani!
- opin sen jo lapsena!
- Kun huolehdin muista, ehkä minustakin joskus huolehditaan!
- Toisten miellyttäminen/palveleminen
Vankilan löytää tosin myös passiivisuudessa. Voimattomuuteen ja toimeliattomuuteen kannustava elämän järjestelijä pyrkii suojelemaan mm. häpeältä, tuntemattoman pelolta, esimerkiksi silloin, kun ihminen kokee haluavansa tehdä suurempia elämänmuutoksia. Elämälle ei kannata antaa merkitystä, koska muuten elämän ennalta-arvaamattomuus sattuu entistä enemmän. Suojelijoille uutuudet ovat riskejä, vaikka suojelijoita on olemassa, jotka nimenomaan hakevat koko ajan jotain uutta, harhauttaen siltä, mikä pysyy ja voi syventyä. Tuleepa mieleen esimerkiksi erilaiset ihmissuhdeasiat… Jos ihminen kokee suurta epäluottamusta itseään, ja elämää kohtaan ylipäänsä, mahdollistaa passiivisuus tyydyttävän epätyytyväisyyden, mitä luultavimmin voimakkaimmin ihmisen mielessä, sillä kun ihminen ei harhauta itseään jatkuvassa toimeliaisuudessa, voi hän harhauttaa itseään enää vain ajatuksissaan. Siksi toimeton on kaikkea paitsi toimeton – sillä hänen mielensä voi olla poikkeuksellisen nopea paikka. Tosin ajattelukoneistoa tukahduttamaan voidaan soveltaa apaattisuutta! Mikä tahansa energian tukahduttamiseen soveltuva toiminta, addiktio/keino käy! Paha olo pitää paikallaan! Tai jatkuvassa juoksussa!
Esimerkkejä passiivisista menettelytavoista:
-
- Vaikeneminen, piilotteleminen
- kun vaikenen, pystyn piilottelemaan vuorovaikutukselta, joka on oikeasti sisälläni koko ajan.
- Tunnekylmyys
- en tunne mitään. Olen välinpitämätön tunteilleni. Valitsen elottomuuden, koska tuskani on mykistävä.
- Ahdistuminen
- elän edelleen tukalia tietämättömyyden ja epävarmuuden muistoja itsessäni kohdatessani tuntemattoman. Olin silloinkin yksin. En uskalla mennä eteenpäin. (Auttaisipa joku minua <3 )
- Viivytteleminen
- koska en arvosta elämääni, voin antaa sen vain lipua ohitseni
- henkistäjä: aikaa on ikuisesti. Mikäs kiire tässä on?
- koska en arvosta elämääni, voin antaa sen vain lipua ohitseni
- Yliajatteleminen
- uskon, että pystyn valmistautumaan tuntemattomaan tulevaisuuteen liiallisella pohdiskelulla. Se ei tee minua onnelliseksi, mutta ainakaan minun ei tarvitse yllättyä, sillä tulen etenemään vain sen pohjalta, minkä tiedän, aivan varmaksi.
- Syyttäjä
- voin olla toimimatta niin kauan kuin syytän toisia. Kun he muuttuvat, olen onnellinen. En silti muutu itse.
- se on todellinen kurjuuteni – sillä en usko, että muutos on mahdollinen ilman omaa väliintuloani.
- ja kuinka totta se onkaan: kukaan muu ei muuta sitä, minkä vain itse itsessään voi muuttaa
- se on todellinen kurjuuteni – sillä en usko, että muutos on mahdollinen ilman omaa väliintuloani.
- voin olla toimimatta niin kauan kuin syytän toisia. Kun he muuttuvat, olen onnellinen. En silti muutu itse.
- Vaikeneminen, piilotteleminen
Maailma tarjoaa valtavan valikoiman keinoja passiivisille orientoitumistavoille. Nykyihmisen ei tarvitse etsiä mentaalista viihdykettä ainoastaan oman mielensä sisältä, vaan voi täyttää tyhjän tilan jatkuvalla informaatiovalikoimalla! Puhelimesta löytyy kaikki! Televisiosta löytyy kaikki! Internet täyttyy koko ajan! On some, on Netflix, on kirjallisuutta, on videopelejä, on tarkoitukseltaan turhanpäiväisiä ihmissuhteita, on kaikenlaista mahdollista, jonne voi systemaattisesti paeta omaa mieltään, mennä jahtaamaan unia ja vältellä autenttista kokemustaan. Tietenkään mikään siitä ei ole väärin, elämää saa elää niin kuin pystyy. Nerokas keksii, miten uutta suhdetta elämään ja itseensä voi toteuttaa myös aikaisempien manageristrategioiden päivittämisellä! Jos yhtälä on mahdoton, kaatuu se kuitenkin ennen pitkää itseensä. Ihmisen valinnat heijastavat joka tapauksessa hänen sisäistä maailmaansa.
Henkistäjä - managereistä pyhin
Suojausmekanismit voivat kehittyä. Ne voivat saada uusia lisäyksiä ja laajennuksia strategioiden repertuaariin. Niiden funktio ei muutu, mutta niiden sisältö ja muoto voivat saada yhä kaunistellumpia ja hyveellisempiä ilmaisukanavia. Henkistäjästä on erillinen artikkeli!
Palomiehet
Siinä missä manageri, sisäinen personal trainer, pitää junan liikkeessä, jatkuvasti, on palomiehille varattu oma osansa trauman hallitsemisessa. Kipu ja tuska, jota palomiehet sammuttavat on lamauttavaa. Se ei missään nimessä saa pintautua. Siispä palomiehet astuvat kuvioon vasta tulipalon syttyessä! Niiden tehtävä on tärkeä, ja ne on otettava tosissaan. Esimerkkejä palonsammutusyrityksistä ovat mm.
- itsensä pienentäminen
- välttelen konfliktia vetämällä itseni sivuun
- kehoni ei voi paeta
- mutta minä voin
- kehoni ei voi paeta
- sulkeutuminen
- vaikeneminen
- eristäytyminen
- vetäytyminen
- emotionaalinen kylmyys/myötätunnottomuus
- välttelen konfliktia vetämällä itseni sivuun
- tilanteista pakeneminen/vetäytyminen
- en siedä konfliktia
- itsetuhoisuus
- kokemani ahdinko ja tuska on ylitsepääsemätöntä
- vain kun eliminoin itseni tilanteesta, voi tuska loppua
- kokemani ahdinko ja tuska on ylitsepääsemätöntä
- sijaiskipu
- itsensä viiltely/satuttaminen
- emotionaalinen tuskani on ylitsepääsemätöntä, mutta fyysinen kipu harhauttaa minut siltä
- seksuaalisen/muun fyysisen väkivallan tai pahoinpitelyn salliminen/pyytäminen
- ansaitsen tämän
- (olen voimaton, arvoton, eikä minulla ole väliä)
- ansaitsen tämän
- itsensä viiltely/satuttaminen
- kontrolloimaton vihaisuus
- murhaaja/tappaminen
- olen niin lopen turhautunut muihin ihmisiin ja maailmaan. Kukaan ei näe kipuani, eikä pysty ymmärtämään minua.
- kohtaan kipuni suhteessa tiettyihin ihmisiin, enkä siedä sitä.
- siispä ratkaisen ongelman tappamalla hänet/heidät
- kohtaan kipuni suhteessa tiettyihin ihmisiin, enkä siedä sitä.
- olen niin lopen turhautunut muihin ihmisiin ja maailmaan. Kukaan ei näe kipuani, eikä pysty ymmärtämään minua.
- en siedä konfliktia X – pakenen sitä itsemurhaan
- väkivalta, aggressio ja krooninen itsepuolustus
- tarkoitus on pelotella tilanne tai henkilöt pois, jotka uhkaavat tämän osan suojelemia karkotettuja.
- murhaaja/tappaminen
- esittäminen
- huumori, dramatisointi, sarkasmi, pilkka
- tunnistin, kuinka tuskaliaasta asiasta on kyse. En voi kohdata sitä. Siksi vesitän sen naurullani.
- myötätunto nauraa eri tavalla
- tunnistin, kuinka tuskaliaasta asiasta on kyse. En voi kohdata sitä. Siksi vesitän sen naurullani.
- koen tuskaa. Dramatisoin sitä luodakseni väliin kerroksen valhetta.
- En voi ilmaista asioita suoraan, joten piilotan vihani sarkasmiin. Kuulostan silloin niin fiksulta – vaikka tiedän sisimmässäni, että valintani on typerä.
- huumori, dramatisointi, sarkasmi, pilkka
- harhauttaminen/dissosiaatio
- uneksiminen
- koen epätoivoa elämässäni. Tyydytän unelmiani mielikuvituksessani.
- koomaaminen (en tarkoita koomaa)
- voin myös pysähtyä – mielessänikin
- somessa jumittaminen
- informaatiotulva täyttää tietoisuuteni kaikella muulla kuin itselläni
- kunnes huomaan projisoivani itseäni näkemääni
- informaatiotulva täyttää tietoisuuteni kaikella muulla kuin itselläni
- tv:n eteen jähmettyminen
- katson vielä seuraavat kolme jaksoa, ennen kuin nukahdan television ääreen.
- analyysi, järkeily, älyllisyys, aiheen vaihtaminen, fantasia
- Analysoimalla voin ottaa etäisyyttä aitoon kokemukseeni
- Järkeilemällä voin selittää asian mieleisekseni, kokematta mitään
- kts. myös henkistäjä
- Karkaamalla fantasiaan voin edelleen kieltää asioiden todellisuuden
- uneksiminen
- kuluttaminen/shoppailu
- ilahdutan itseäni halvemmalla tai kalliimmalla turhanpäiväisyydellä
- saan siitä hetken shoppailuilon! (Siinä on sen turhanpäiväisyys)
- ilahdutan itseäni halvemmalla tai kalliimmalla turhanpäiväisyydellä
- lohtu- ja ylensyöminen
- ylipäänsä syömishäiriöt
- alkoholi, tupakointi ja muu aineisiin liittyvä addiktiokäyttäytyminen
- seksuaalisen elämän epätasapainoilmiöt
- ihminen voi hakea seksistä, ei vain mielihyvää, vaan myös turvaa ja hyväksynnän tunnetta
- reaktiona emotionaaliselle kivulle
- pettäminen ja haluttomuus
- ihminen voi hakea seksistä, ei vain mielihyvää, vaan myös turvaa ja hyväksynnän tunnetta
- pakkomielteisyys
- itsensä pienentäminen
Karkoitetut
Ihmiselämä on kummallinen selviytymistaistelu. Avuton ihmislapsi syntyy arvaamattomaan todellisuuteen, joko elossa, vammautuneena tai kuolleena. Varhaislapsuuden koettu rakkaus, yhteys sekä pelko näyttäytyvät omissa väreissään myöhemmin ihmiselämässä. Jos haavoja ei ole pystytty parantamaan traumaattisten kokemusten jälkeen, on emotionaalinen verenvuotaminen jollain tapaa saatava hyytymään. Juuri tuota tehtävää toimittavat sekä managerit että palomiehet. Huomaatko, kuinka psyyke edelleen kuvittelee elävänsä menneisyyttä?
Silloin ei ollut tilaa, eikä ole nytkään!
Silloin ei ollut turvaa, eikä ole nytkään!
Tämä on todellisuuteni
Näissä sanoissa mieli on selvästikin juuttunut menneisyyteen. Niin karkotetut ovatkin, ahdingossa. Ikävä on tilanne, jossa ihminen luo itselleen lisää tilatonta, turvatonta ja epätyydyttävää elämää (manageristrategiat), jottei vapautuisi karkotettujen kaipaamaa tilaa ja turvaa. Mitä todennäköisemmin mielen ollessa jumissa tällaisella pakomatkalla, stressaavassa menneisyydessä, on tulevaisuus pelkkä toistuma haavoista, ja niiden välttelystretigoista, joita ihminen vaalii ylväästi tai uhriutuen niiden mukana.
Karkoitetut ovat niitä fragmentteja, kokonaisuudestasi sivuun sysättyjä, jotka ovat omistautuneet käsittelemättömän kivun kantamiseen. Ne odottavat, ajan loppuun saakka. Niistä ei pääse mitenkään eroon, sille ne ovat osa sinua. Kun hyväksyt sen, olemuksesi hymyilee. Samaan aikaan ovi on avattu pimeyden urheille valonkantajille.
Jokainen on itse luonut nämä osansa. Sinä olet vastuussa niistä. Kuinka kohtelet heitä, jotka ovat jääneet sisäisen ja/tai ulkoisen sodan pauhuessa jälkeen? Et pääse luovasta vastuustasi eroon. Sen vuoksi kipu syntyy erillisyydestä itsestään. Se on haava suhteessa Itseen, elämään ja muihin ihmisiin. Se on haava, joka johtaa rakkaudellisen todellisuuden hämärtymiseen. Henkisessä, filosofisessa ja psykologisessa kirjallisuudessa tuota ilmiötä puhutellaan erillisyytenä. Erillisyys on kuitenkin harhaa. Koko elämä tapahtuu jaetussa tilassa, et voi kieltää sitä sen enempää kuin voit jakaa itseäsi itsenäisiin kappaleisiin – et kokonaisuutesi hinnalla. Siitä huolimatta ihminen voi tehdä erillisyydestä itselleen todellisuutta välttääkseen sitä kipua, jota on kokenut monet kerrat pettyessään rakkauteen, muihin ihmisiin, ja ehkäpä myös maailmankaikkeuden luojaan? Tämä on Alkuhaava.
Silmitön voi olla raivo epäoikeudenmukaisuuden edessä,
ja katkeran pohjaton tuo suru siitä, mitä rakastaa, ja josta joutunut luopumaan.
Elämän hyvyydestä.
Rakkauden todellisuudesta.
Totuudesta, jota rakastaa yli kaiken muun.
Ymmärrettävästi siis, voi olla helpompaa kieltää Rakkauden Todellisuus ja sen pohjimmainen merkitys, mutta se ei johda mihinkään. Se on Laki. Todellisuus on rakennettu niin. Psyyken suojelivat taistelevat luontaista itseparantumisperiaatetta vastaan harhauttamalla ja luoden aina uudelleen ja uudelleen tarvittavan etäisyyden karkoitettuihin, jottei tuskataakka pursuaisi ”niskaan”, (ehkä joillakin myös sinne). Mutta taakan voi antaa pois. Vain sinä voit antaa sen pois. Ja siksi, aivan ensimmäiseksi, taakka/informaatio/energia otetaan vastaan. Vasta silloin sinua voidaan todella auttaa.
Ja koska sinä olet Rakkaus, voit auttaa itseäsi vasta silloin.
Rakkaus on vastaus.
(epä)Identiteettinäsi.
Transpersonaalinen ulottuvuus
Kuoleman tuolla puolen
Kohtalokas valinta
Todellisen Itsesi ei tarvitse puolustautua, mutta se tekee sen elämän puolesta. Hyökkäämiselle on vielä vähemmän syytä. Sinä et myöskään millään tapaa pelkää kuolemaa – tai varjohahmoja. Mikä pelottaisi kuolematonta, ja todellista? Elämä arvostaa itseään myös nk. kuoleman jälkeen. Kuolema on joillekin rauhaisa siirtymä, ja joillekin pelon ja harhakuvien sävyttämä. Siitä ei siis kannata kertoa tarinoita, vain tarinat luovat pelkoa generoivaa jännitettä. Mutta joskus tuskan kohtaaminen voi tuntua kuolemalta. Pidän kuolemasta vertauskuvana tälle henkisalkemistiselle prosessille, jossa ihminen hyppää Tuntemattomaan, ja palaa tuntemaan itseään ja maailmankaikkeutta kaikessa moniulotteisuudessaan yhä syvemmin ja laajemmin. Mitä vähemmän ihmisessä on pelkoa sitä enemmän hän näkee, kokee ja tietää. Ollessaan Itse Elämä, rakastaen Sitä Itsenään, voi hän nähdä siitä Kaiken! Jokaisen perintöoikeus! Onneksi olkoon! Vapautuessaan taakoistaan, vapautuu ihmisen systeemiin niin paljon energiaa, tilaa ja luovaa potentiaalia, että elämä tuntuu aivan uudelta. Vanha kärsimyskeho on kuollut. Se on elävöitynyt elämällä Itsestäsi. On palattu Yhteyteen. On palattu Suhteeseen. On palattu todella elävien kirjoihin.
Sisälle katsomisen ansa
Varjotyöskentely käsittelee vain sitä, mikä ei ole kuolematonta, eli egoa, tosin egokin on kuolematon, jos se ymmärretään erillisyyttä luovana intentiona – tahtotilat ovat valintoja. Sisäinen työskentely muuttuu turhanpäiväiseksi perfektionismiksi ja itsetärkeyden ansaksi, jos se ei sisällä jotain korkeampaa tarkoitusta siitä, mitä varten työtä ylipäänsä tekee. Ego on työväline, ei tarkoitus itsessään. Se muodostuu ansaksi, kun tuo luotu rakennelma pompottelee emootioita, ajatuksia ja uskomuksia omien seiniensä sisällä. Ego on suljettu systeemi – tosin sitä voidaan opettaa. Mutta kuka koodaa uudet säännöt? Tällä prosessilla on väliaikaista merkitystä. Rakennelman ollen valheellinen, se ei kuitenkaan johda mihinkään absoluuttiseen merkitykseen. Silti suhtautumisella sisältöön on merkitystä. Se on kenties ainoa joka tapauksessa toimiva tapa ylittää rakennelma, ja astua Todellisen Itsesi Rauhaan. Sinä et ole se ihminen, joka luulet olevasi, sillä sinussa asustaa jotain paljon suurempaa ja viisaampaa.
Vain se sinussa tavoittelee parantumista,
mikä ei ole tervettä.
Vain se sinussa pyrkii valoon,
joka ei siellä ole.
Vain se sinussa pyrkii työstämään varjoja,
joka on varjo itse.
Kuuntelisitko siis sitä?
Ongelmaa ei ole
Miten sen voisi uskoa?
Armo - Kohtalokas valinta
On olemassa piste, jonka jälkeen on mahdotonta kääntyä takaisin. Piste on näennäinen paradoksi, sillä kohtaloa on mahdotonta väistää. Kohtalokkaan rakkauden vaikutuksen on siis jatkuvasti oltava toiminnassa. ”Varjotyöskentelijä” kyllästyy jossain vaiheessa egonsa louhoksen yksityiskohtien tonkimiseen. Se ei ole johtanut mihinkään. Miksi? Hän on jo oppinut uuden suhtautumistavan siihen sisältöön, ja oppinut sen jo ties kuinka monta kertaa – hän on voinut tulkita aina uudelleen ja uudelleen sen, mihin on huomionsa kiinnittänyt – eikä mikään ole muuttunut…
Hän on ymmärtänyt olevansa jotain aivan muuta.
Armo on kohtalon sanelemaa, sillä armossa ihminen lunastaa itsensä takaisin. Ihminen – jolla tarkoitan egoa, eli piintynyttä identiteettiongelmaa – ei itse kykene tappamaan itseään. Vain Rakkaus surmaa harhat. Lempeästi. Mitään taistelua ei käydä, kun ihminen palauttaa itsensä takaisin todellisuuteen. On kaksi minää, joista toinen valitaan mestariksi, joka se jo on – luoja. Ego pelkää tätä kuollakseen, sillä kirjaimellisesti – sen valtakausi päättyy kokonaisuudessaan siihen. Armo liittyy tähän kuolonhuutoon. Se on viimeinen askel. Viimeinen identiteettiongelman ratkaiseva valinta.
On oivallettu, että elämä on uskomattomin unesi, sinä unen sankari
ja koko maailma pelkkä näytös.
Mitä on todellisuus?
Minä olen X
Kun X jätetään pois, on tehty kohtalokas valinta unien ja todellisuuden välillä. Entinen elämä oli pelkkä haaveiden ja unien konstellaatio – turhanpäiväistä viihdettä minälle, jota ei ole olemassa. Silti Rakkaus sallii kaikki unet, mutta kohtaloan sanelemaan on, että todellisuus korjaa arvojärjestyksen. Se on henkinen matka, joka ei riipu lavasteista, vaan vain ja ainoastaan sisällöstä.
Olevaisuutesi on Jumala
Luova Äärettömyys
Ikuinen Suhde
Finnish 
English