Henkistäjä

Henkinen ego on tietenkin se minä, jonka kaltainen ihminen haluaa ja pyrkii olla. Siksi henkistäjä muuttaa puheenkin paremmaksi. Koska Autenttinen Itseys puhuu myötätuntoisesti, pyrkii henkistäjä peittämään tuomitsevaisuutensa myötätuntoa muistuttavalla äänellä. Jos myötätunto ja autenttisuus puuttuu, voi hän vielä pelastaa tilanteen puhumalla jostain ideologiasta ja maailmankuvasta – edustaen sitä suurta hyväksyttyä Selitystä. Hänen kanssaan voi keskustella vain Siitä. Tai sitten hän voi ilmaista itseään kokonaisella kirjolla erilaisia sanakoukeroita, joiden kautta hän voi vielä hetken harhauttaa itseään autenttisen hetken kokemisesta, etenkin silloin, jos kokemuspiiriin ilmaantuu jotain, jota Suuri Selitys pitää paheksuttavana. Tapahtuman todellisuus myönnetään vain Suuren Selityksen hyväksymässä viitekehyksessä/valossa. Siten voidaan identifioitua tiettyyn ideologiaan, ja sen kautta rakenteeseen – johon on helppo pohjata ulkoisen identiteetin vaatimukset oikeasta ja väärästä – oman esikuvansa mukaan – egon mukaan. Autenttisuus ei arvota maailmaa. Henkistäjä tosin tekee sitä jatkuvasti. Näytelmä on valmis. Autenttinen itseys verhotaan, ja lavalle astuu näytös nimeltä Aina Tarvittaessa.

Henkistäjät tervehtivät ja hyvästelevät jollain valitulla henkisellä sananparrella. Sanoilla ei ole väliä, mutta jos niihin sisältyy kutsu astua vuorovaikutukseen toisen henkisen kanssa, on tästä ilmiöstä mitään mieltä kirjoittaa. Tervehtiä voi jonkin Jumalan/Saatanan nimeen, jonkin kultin/lahkon, ala- tai yläkulttuurin tavoilla, tai sanoa yksinkertaisesti: Päivää, Hei, Moi, Moro. Mitä koukeroisemmaksi homma menee, sitä selvemmin kyseessä on jokin rakenne, jota nyt noudatetaan – vaikka rakenteet on voitu verhota sanattomiksi ymmärryksiksi. Myös tietyt lähes pakonomaiset puheenaiheet viittaavat tapaan elää rakenteissa – jotta voisi olla oikein. Jos hankalia kokemuksia tai tunteita alkaa nousemaan, huomiota aletaan viemään kohti näitä rakenteita; tuttujen selityksien ja ratkaisumallien matrixia, jolla harhautetaan autenttisesta kokemisesta. Kokemusta aletaan ”henkistämään”, jolla tarkoitetaan tässä kontekstissa hyväksyttävään maailmankuvaan sovittamista. Sanallisen tai sanattoman itseilmaisun autenttisuus väistyy kieleen ja mieleen – pois kokemuksesta, vaan kohti Henkistäjän luomaa Kuvaa. Tämä toimintamekanismi on egoksi kutsutun rakenteen tunnusmerkki. Koska henkistäjä arvottaa todellisuutta jumalakuvansa mukaan, on hän myös tuominnut jumalan – omalle tasolleen. Tämän arvottamisen kautta ihminen on tehnyt myös itsestään pilakuvan, ja kieltää siten itseltään autenttisen kokemuksen, jossa Jumala, Itse Rakkaus, On – itsenäisenä, kaikessa puolustautumattomuudessaan.