Olipa kerran tai ehkä jo useammankin kerran uni, johon heräsit. Olit ihan ihmeissäsi. Hetkinen! Mikä ihmeen juttu tämä oikein on? Olit silloin lapsi eikä sinulla ollut aikaa miettiä niin turhanpäiväisiä kysymyksiä. Sinulla oli joko rauha tai kiire pysyä hengissä. Jos koskaan mietitkään eksistentiaalisia kysymyksiä, saattoivat vanhempasi vastata niihin iltasaduissa tai omasta päästään. Aloit muodostamaan suurta tarinaa siitä, kuka sinä olet, miksi olet täällä ja mitä olet täällä tekemässä?
Heräsitköhän koskaan siitä unesta?
Riippuen satuplaneetasta, jolle synnyit, saatoit hyötyä siitä koulutusohjelmasta, johon sinut pakotettiin menemään, tai johon menit ilomielin. Saatoit nauttia niistä saduista, mitä siellä kerrottiin, tai saatoit vihata niitä. Huomasit myöhemmin elämässäsi, että ne, jotka vihasivat niitä, ajautuivat valtakunnan periferiaan, koska eivät halunneet oppia satua. Sadut kertoivat sinulle kaiken, mitä sinun haluttiin tietävän. Aivan niin kuin vanhempasikin tekivät, ja heidän vanhempansa. He kertoivat sinulle kaiken tästä todellisuudesta. Kuka sinä olet. Miksi olet täällä ja mitä tekemässä.
Nukahditkohan sinä siihen satuun?
Mutta ei se voinut olla satua, koska kaikki muut kokivat samoin. Tai eivät aivan kaikki. Oli joitain poikkeuksia, jotka elivät joko alasti sademetsissä, olivat näkymättömiä ja vain henkisillä aisteilla havaittavia, tai käyttäytyivät vain jotenkin muuten epämuodikkaasti, minkä vuoksi heitä piti syrjiä tai tuhota tavalla tai toisella, ehkä häpäistä ulos fyysisistä tai digitaalisista vuorovaikutusympäristöistä tai muista sadun yhteiskunnan osa-alueista erilaisiin laitoksiin, orjaleireille, ristille tai rovioille.
Poikkeuksia oli oikeastaan kahta sorttia. Oli sellaisia poikkeuksellisia, jotka katosivat ylpeydessään kurjuuteen kieltäytyessään elämästä, jonka olivat ymmärtäneet saduksi. Sen sijaan he uppoutuivat omaan satuunsa, jos se oli satua. Heitä ei kukaan nähnyt, joten ei heissä ollut mitään muistettavaakaan. Mutta oli poikkeuksia, joiden juttua alettiin arvostamaan jo heidän näytösvuoronsa aikana, tai vasta jälkeenpäin. Joka tapauksessa, suurin osa päätteli niin, että koska suurin osa kokee jollain tavalla, on sen oltava totuus. Poikkeuksissa oli siis jotain vikaa, mikä vahvisti sitä ymmärrystä, että se satu, joka oltiin yhdessä oppittu, oli totuus. Ennen mitään kaikkea, se oli käytännöllistä! Massassa on voimaa, eikä se ole satua.
Mutta silloin tällöin itkettiin, kun vanhaksi käyneen sadun paino kävi ylitsepääsemättömäksi. Jokin syvempi voima sai aikaan muutoksia, jotka tuntuivat väistämättömiltä. Olemus ei enää taipunut entiseen elämään. Näitä transformaatioita nähtiin niin isommissa kuin pienemmissäkin mittakaavoissa. Illuusio murtui, henkilökohtaisella, yhteiskunnallisella – jopa kosmisellakin tasolla. Satu ei enää ollut sama.
Poikkeuksellisista yksilöistä hehkui virkistävä energia. Uskoivat he mihin uskoivat, tai tekivät he mitä tekivät, se elävöitti heitä. Pioneerit lauloivat, tanssivat, loivat häkellyttävää kirjallisuutta ja taidetta. Jotkut olivat nerokkaita keksijöitä! Aivan kuin he olisivat keksineet omia satujaan? Ja nämä sadut kutsuivat muut mukaan uudelle olemassaolon tasolle.
Finnish 
English